Rakennusteollisuus RT ry

Referenssit

Rakennusteollisuus RT ry

Referenssit

Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuus RT:n kanssa kasvattamassa rakennusalan ymmärrystä vähähiilisyydestä

Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan etujärjestö, johon kuuluu yli 520 jäsenyritystä mukaan lukien maamme suurimmat rakennusyhtiöt. Yksi sen kuudesta toimialayhdistyksestä on rakennustuotteita valmistavien yritysten Rakennustuoteteollisuus RTT ry.

Vesitaito referenssi Rakennusteollisuus RT Jätkäsaari
Jätkäsaari, kuva Rakennusteollisuus RT

Rakennustuoteteollisuus RTT:n ympäristö- ja energiajohtaja Pekka Vuorisen vastuualuetta on kestävän ja vähähiilisen rakentamisen sekä kiertotalouden edistäminen yhdistyksessä. Hän kertoo mielellään Vesitaidon yhteistyön taustoista:

– Kun Ympäristöministeriö lähti kehittämään vähähiilisyyden arviointimenetelmää, halusimme tuottaa lainsäädäntöhankkeeseen tutkittua dataa oman kommentointimme tueksi. Halusimme, että osa on myös kolmannen osapuolen eli Vesitaidon tuottamaa. Vesitaidon ja muiden tutkimusten ansiosta pystymme konkreettisesti ja läpinäkyvästi viittaamaan asiantuntijatutkimuksiin ja -selvityksiin myös verkkosivuillamme.

Vesitaito referenssi Rakennusteollisuus RT Pekka Vuorinen
Pekka Vuorinen, kuva Rakennusteollisuus RT

– Oli loistava lisä, että Vesitaito alkoi kasvattaa toimintaansa hiilijalanjälkilaskentaan. Tarvitsemme uusia osaamisalliansseja, ja energialaskelmien puolelta pitkäaikainen ja erittäin tunnettu osaaminen oli eduksi, kun haimme kumppanuutta myös hiilijalanjälkiarviointeihin, Vuorinen iloitsee.

Mutkatonta vähähiilisyyden edistämistä

Rakennustuoteteollisuus RTT vastaa rakennussektorin standardisoinnista Suomen standardoimisliiton toimialayhteisönä. Osa tätä työtä ovat muun muassa elinkaari- ja hiilijalanjälkiarvioiden eurooppalaiset standardit, joihin Vesitaidonkin laskentatyökalut pohjautuvat.

–Toimintamme on hyvin vastavuoroista, koska me standardoinnin osaamisellamme tuotamme eräänlaista lähtötietoa Vesitaidolle arviointeihin. Mutkattoman vuorovaikutuksen lisäksi heillä on myös loistava asenne, että heti alussa ei olla asioiden kuninkaita, vaan kaikilla on paljon opittavaa. Virkkusen veljekset myös reagoivat nopeasti, eikä aikataulullisesti tule vastaan ongelmia, Vuorinen kuvailee yhteistyötä.

Vuorisen mukaan Vesitaidon vahvuus on kyky arvioida elinkaarilaadun tekijöitä. Tutkimuksissaan Vesitaito tuottaa erilaisia skenaarioita, joissa tarkastellaan erilaisia rakennustyyppejä ja eri muuttujien vaikutusta hiilijalanjälkeen. Näin selviää esimerkiksi, miten hiilijalanjälkeen vaikuttaa vaikkapa parempi energiatehokkuus tai huonelämpötilan hallinta.

– Ja mikä tärkeintä, Vesitaito osaa tiivistää kuvan, mikä näissä asioissa on merkittävää ja mikä ei, Vuorinen summaa.

Rakennusteollisuus RT:lle on tärkeää kumppaneiden kokonaisvaltainen osaaminen ja eräänlainen osaamisallianssi.

– Vesitaidolla ymmärretään elinkaarilaadun ja rakennuksen arvon säilyttäminen kaikilla tasoilla, huomioiden niin ekologinen, taloudellinen kuin sosiaalinenkin kestävyys. Rakennukset ovat erittäin pitkäikäisiä tuotteita. Sen vuoksi on tärkeää, ettei oteta hallitsemattomia riskejä sen perusteella, mikä näyttää tuloksissa hyvältä nyt muttei välttämättä 20 vuoden päästä, Vuorinen kehuu.

Koko rakennusala hyötyy

Vesitaidon hiilijalanjälkiselvitysten kautta välittyy Rakennusteollisuus RT:n jäsenille tietoa, joka kasvattaa laajemmin alan ymmärrystä vähähiilisyydestä. Vuorinen laittaa mielellään hyvän kiertämään, ja kysyttäessä suosittelee osaavaa ja luotettavaa kumppania:

– Toivottavasti olemme osaltamme olleet tuomassa esille myös vesitaitolaisten osaamista. Kyllä meiltä kysytään asiantuntijoiden perään, ja heidän puoleensa voi hyvillä mielin ohjata. Mitä olen kuullut, he ovatkin tehneet paljon hankkeita myös jäsenillemme.

Kolme peukkua

Tulevaisuuteen Vuorinen katsoo tyytyväisen luottavaisena:

– Vesitaidolle on syntynyt hyvä kuva Rakennusteollisuus RT:n perustarpeista ja päivityksistä. Pidämme heidät mielellään eräänlaisena “hovikonsulttinamme” jatkossakin. Tähänastisesta annan kyllä kolme peukkua Vesitaidolle. Uskon, että he pärjäävät tällä kovastikin kilpaillulla alalla pienuudellaan, ammattitaidollaan ja laadullaan muiden jalkoihin jäämättä.

Vesitaito referenssi Rakennusteollisuus RT Arabianranta
Arabianranta, kuva Rakennusteollisuus RT