blogi
vesiposti

Apuna energia-avustuksissa

Energiatehokkuutta parantava korjaushanke saattaa kuulostaa aikaa ja rahaa vievältä. Monet energiatehokkuutta parantavat toimenpiteet ovat kuitenkin toteutettavissa kustannustehokkaasti joko omana hankkeenaan tai osana rakenteiden peruskorjausta. Korjaushankkeita suunnitellessa on myös järkevää kartoittaa, millaisia avustuksia energiatehokkuutta parantaviin hankkeisiin on tarjolla.

Esimerkiksi ARA tarjoaa avustuksia energiatehokkuutta parantaviin hankkeisiin. Tällä hetkellä jaetaan tukea energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin, ja suunnitteilla on myös tuki öljylämmityksestä luopumiseen. Korjaushankkeissa voi myös hyödyntää esimerkiksi kotitalousvähennystä tai iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjausavustusta. Pienet taloyhtiöt ja yksityiset omistajat voivat myös kilpailuttaa hankkeita yhdessä, jolloin on mahdollista säästää kustannuksissa.

Rakennusten omistajia halutaan kannustaa energiatehokkuuden parantamiseen rakennuksen elinkaaren eri vaiheissa ja energiatodistus on helppo tapa osoittaa rakennuksen energiatehokkuuden paraneminen.

Vesitaidon ammattitaitoa hyödyntämällä jo korjaushankkeen alkuvaiheessa pystytään näkemään, mitkä ratkaisut ovat toteutettavissa kustannustehokkaasti ja millaisiin tuloksiin voidaan realistisesti päästä. Rakennuksen käsitteleminen kokonaisuutena ja erilaisten vaihtoehtojen kartoittaminen mahdollistaa säästöt niin hankkeen suunnittelussa kuin toteutuksessakin.

Tutustu meihin ja kysy ihmeessä lisää palveluistamme. Olemme täällä Teitä varten!

Jaa uutinen